Sulkapallon MM-kisat – suomalaiset taipuivat huippuvastustajille

TOTAL BWF World Championships 2019
19.-25.8.2019, Basel, Sveitsi

Suomesta Sulkapallon MM-kisoihin pääsivät Tokyo Team -pelaajat Kalle Koljonen ja Eetu Heino. Kalle Koljonen kohtasi japanilaisen Kenta Nishimoton, jonka sijoitus maailmanlistalla on 12. Kalle Koljonen löytyy saman listan sijalta 83. Eetu Heino pelasi intialaista Prannoy H.S:ää vastaan. Prannoy on maailmanlistan sijalla 30, Eetu sijalla 93.Molemmat suomalaiset karsiutuivat avauskierroksella.

Prannoy H. S, Intia – Eetu Heino 17-21 21-10 21-11

-Eetu pelasi Prannoyta vastaan ekan erän todella hyvin ja pysyi taktiikassa. Hän pääsi ohjaamaan peliä etukentältä ja Prannoy oli koko ajan hieman epätasapainossa. Toisessa erässä Prannoy pääsi paremmin peliin mukaan ja Eetu teki alussa vähän helppoja virheitä, jonka takia Eetu alkoi vähän stressaamaan. Prannoy muutti myös omaa taktiikkaa ja alkoi pelaamaan enemmän takakentälle. Kolmannessa Eetu pelasi taas paremmin ja peli oli ihan tasaista, kunnes lopussa Eetu ei jaksanut pelata tarpeeksi kärsivällisesti ja sortui hieman vääriin valintoihin, päävalmentaja Anu Nieminen kommentoi Baselista.

-Eka erä meni todella hyvin. Tokassa herpaantuminen ja kaveri sai siitä ison kaulan. Kolmannessa tasasta puoleen väliin ja sit itelle muutama ikävä virhe niin meni sitten menojaan. Ihan jees matsi, mutta harmittamaan jäi koska ihan otettavissa, Eetu Heino viestitti ottelun jälkeen.

Kenta Ishimoto, Japani – Kalle Koljonen 21-11 21-14

-Kallen matsiin ehdin vasta ekan erän puolessa välissä, koska Eetun ja Kallen matsit meni vähän päällekkäin. Kalle ei ensimmäisessä erässä saanut Nishimotoa oikein missään vaiheessa jäämään jälkeen ja pelasi liikaa joko lähelle verkkoa tai takakentälle, mutta ei käyttänyt ollenkaan keskikenttää. Nishimoto pääsi kuitenkin pelaamaan palloa koko ajan ylhäältä ja sai tehtyä Kallen kentän tosi isoksi. Toisessa erässä Kalle alkoi pelaamaan enemmän etukentältä sisään ja pääsi itse enemmän hyökkäämään takaa. Vaikka taktiikka toimi paremmin oli Nishimoto kuitenkin varsinkin etukentällä Kallea 20-30cm ylempänä palloissa ja pääsi sitä kautta ohjaamaan peliä ja sai varsinkin omilla takakentän hyökkäyslyönneillä pisteitä, Anu Nieminen jatkaa.

-No olihan tämä japanilainen syystäkin top 10 maailmassa. Eka erä lähti vähän huonosti käyntiin ja en pelannut ihan niin hyvällä tasolla. Tuli tehtyä vähän kädestä helppoja virheitä ja näitä vastaan ei saisi antaa yhtäkään ilmaista pistettä. Toisessa erässä peli alkoi kulkea suht hyvin ja aina kun pääsin hyökkäämään tuli aika varmasti piste, mutta pääseminen hyökkäystilanteisiin oli hankalaa. Tästä pelistä on hyvä ottaa infoa, että mitä pitää tehdä, että pääsee seuraavalle tasolle pelin osalta. Takaisin sorvin ääreen siis, Kalle Koljonen kommentoi.

-Molemmilta kuitenkin, tappioista huolimatta ihan hyvät esitykset, Anu Nieminen päättää.

Suomalaisten ottelut ja tulokset