Kalle Koljonen ylsi semifinaaliin White Nightsissa

Viime viikolla pelatussa kisassa piti pelata koko Tokyo Teamin, mutta Eetu Heino on loukkaantunut.

-Minulla on ollut Espanjasta asti lonkkavamma, joka on pahentunut niin, että en pysty pelaamaan. Nyt olen saanut kuntoutusohjelman ja toivon, että se tulee MM-kisaan mennessä kuntoon, Heino kertoi.

White Nights 2019
10.-14.7.2019, Gatchina, Venäjä
International Challenge
Palkintosumma 25 000 USD

Airi Mikkelä otti ensimmäisellä kierroksella voiton venäläisestä Daria Dzhedzhulasta 21-16 21-8- Toisella kierroksella vastaan asettunut, kisan neljänneksi sijoitettu belgialainen Lianne Tan oli kuitenkin liikaa ja Airin kisa päättyi 21-10 21-13.

Kalle Koljonen pelasi erittäin vahvan kisan ja otti neljä hienoa voittoa, joista ennakko odotuksiltaan kovin oli peli venäläistä Vladimir Malkovia vastaan. Malkov oli kisan kolmanneksi sijoitettu ja hänen sijoituksensa maailmanlistalla on 53. Koljonen on saman listan sijalla 89. Malkov taipui Koljosen käsittelyssä 21-14 22-20. Lauluun lähtivät myös kroatialainen Zvonimir Durkinjak 21-12 21-16, irlantilainen Nhat Nguyen 21-14 13-21 17-21 ja intilainen Kiran George 21-11 19-21 21-23. Vasta semifinaalissa vastaan tullut malesialainen Iskandar Zulkarnain päihitti Koljosen kolmessa erässä 17-21 21-19 12-21. Zulkarnain voitti lopulta koko kisan.

-Kyllähän tämä kisa oli aika onnistunut multa. Tuli neljä todella hyvää voittoa kisan aikana. Semifinaalissa valitettavasti tankki tyhjeni 3.erässä totaalisesti 10-11 tilanteessa, joka johti lopulta jalka kramppeihin. Ne kun alkoi, niin tiesin aika äkkiä, että loppu peli tulee olemaan aika selviytymistä ja malesialainenkin huomasi sen ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Olen silti todella tyytyväinen tähän kisaan, vaikka finaali paikkaa ei tullut. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin, Kalle Koljonen kommentoi.

Kalle Koljosen kaikki ottelut ja tulokset

Kisaan osallistui myös maajoukkuepelaaja Iikka Heino, joka voitti ensimmäisellä kierroksella englantilaisen Ethan Rosen 21-13, 21-18 ja toisella kierroksella upeasti kisan ykköseksi sijotetun intialaisen Subhankar Deyn, jonka maailman ranking on 41. Iikka itse pitää sijaa 119. Kolmannella kierroksella Iikka pelasi kolmieräisen, huipputasaisen trillerin venäläistä Egor Kurdyukovia vastaan, jolle hän taipui 21-18 22-24 19-21.

Kisaan osallistuivat myös Juha Honkanen ja Jesper Paul, jotka hävisivät venäläispari Vladimir Nikuloville ja Artem Serpionoville avausottelussa 21-16 21-14. Jesper Paul osallistui myös miesten kaksinpelin karsintaan, jossa hän otti kolme voittoa ja lähetti kotiin venäläisvastustajat Igor Pushkarevin ja Andrey Parakhodin sekä virolaisen Hans-Kristjan Pilven. Pääkisan ensimmäisellä kierroksella vastaan tullut Kiran George oli kuitenkin liikaa tällä kertaa ja Paul putosi kisasta.

Kaikki suomalaisten ottelut ja tulokset