Olympiakarsintakausi alkoi – The heat is on!

Suomen Sulkapalloliiton olympiavalmennusryhmään kuuluvat Eetu Heino, Airi Mikkelä ja Kalle Koljonen.

Kolmikosta ainoastaan Airi Mikkelällä on kokemusta olympiakarsintakaudesta. Hän kisasi paikasta Rioon Nanna Vainiota vastaan, mutta Nanna meni viimeisessä kisassa ohi Airin. Kysyimme Tokyo Teamiltä millä fiiliksillä he lähtevät karsintakauteen.

-Rento fiilis ja kiva päästä kisaamaan paljon. Tiedän kokemuksesta, että tämä vuosi tulee olemaan täynnä seikkailuja, kokemuksia ja suuria tunteita. Mä koen, ettei tämä ole mitenkään perus kausi ja kyllä sen kisoissa huomaa kaikista, että the heat is on. European Gamesejä odotan, kun se tapahtuma on suuri ja ei niin kuin perus kisat. Olen valmistautunut siten, että olen yrittänyt rentoutua, ladata akkuja ja hoitaa lennot, hotellit, treenikentät sun muut ajoissa kuntoon. Nyt voin keskittyä vain pelaamiseen, Airi Mikkelä kertoo.

-Odotan Baselin MM-kisoja, kunhan karsiudun sinne. Jokainen kisa on tärkeä ja odotan innolla olympiakarsintaa. Mitä enemmän panosta kisassa on, sitä parempi minulle. Mitä enemmän panoksia, sitä enemmän olen innoissani. Olen viimeisen parin kuukauden sisällä parantanut elämänlaatua ja aion jatkaa sitä loppu-uran ajan. Olisin toki voinut aloittaa sen pari vuotta aikaisemmin, mutta taakse jäänyttä aikaa on turha jäädä jossittelemaan, Kalle Koljonen kommentoi.

-Itselle European Gamesit Minskissä on tapahtuma, mitä odotan. En ole tehnyt mitään kauhean erikoista tähän jaksoon, vaan pyrkinyt koko ajan tekemään asioita hieman paremmin, Eetu Heino kertoo.

Tutustu Tokyo Teamin -pelaajiin ja olympiavalmennusryhmän toimintaan täällä.